Kaveria ei jätetä - somen voima toimii

Tiedän. Pitäisi työkiireiden ja lomareissun jälkeen keskittyä pohtimaan viestimisen uusia tuulia ja saloja. Menevän syvälle opiskelupäivien anteihin ja miettiä, mikä minua erityisesti ilahdutti, elähdytti ja innoitti Ruoholahden intensiivisessä opiskeluyhteisössä.

Mutta menenkin syvälle someen.

En selatakseni kavereiden uusia tuulia ja saloja, en kirjoittaakseni omiani somen seinille. Kerron tarinan.

Kaveri oli joutunut pulaan, pahaan pulaan. Oli tapahtunut ikävä sattumus, johon ystävällä itsellään ei ollut osaa ei arpaa. Shit happens.

Asia oli vaivannut pitkään, auttamishalua oli, keinot vähissä. Työpäivien kiire, työiltojen kooma ja viikonloppujen velvoitteet eivät luovuutta edistäneet. Kaveri oli jäädä oman onnensa nojaan, satunnaisia kuulumiskyselyjä lukuun ottamatta. Huoli oli kova ja omatunto kolkutti.

Ei tarvittu kuin yksi lauantai-ilta puoliuneliaana somen ääressä juuri ennen unta. Yhteinen ystävä laittoi viestin. Olenko hereillä?

Pian olin hereillä. Ystävä pyysi mukaan auttamaan. Oli saanut samaa asiaa pohtiessaan ajatuksen, että laitetaan sana kiertämään, ystävä tarvitsee apua. Muutama pikainen tarkentava viesti, lupaus että mukana ollaan ja kone kiinni.

Yöllä prosessointi toimi. Päivän valjetessa lisää viestintää, pohdiskelua työnjaosta ja menettelytavoista. Ja tekstiä. Miten tehdä teksti, jossa ei vedota, kieriskellä säälissä, syyllistetä, painosteta eikä vetistellä. Kerrotaan tausta, annetaan mahdollisuus kieltäytyä kasvojaan menettämättä, mutta myös astua mukaan täysillä. Hiontaa yhteistyössä ja vanttera someviesti oli valmis.

Pyyntö auttaa yhteistä ystävää lähti valitulle löyhän yhteisömme kohderyhmälle, suljetusti somen kanavaa käyttäen. Jännitys ja vaivihkainen toive, että edes joku reagoisi. Ensimmäinen vastaus kilahti parin minuutin kuluttua viestikenttään. Toinen perään. Kolmas ja neljäs. Pian pyyntö oli jokaisen tiedossa, ja vaikutti kuin valtava tulppa olisi irronnut.

Kahden seuraavan päivän ajan kanava oli lujilla. Auttamistarjouksia kilahteli, uusia yhteisön jäseniä tuli mukaan. Käytiin myös asiallista keskustelua etiikasta, käytännön asioista ja itse pulassa olevasta rakkaasta kohteestamme. Kuinka tämä oli hienoa, naapuriapua ja talkoohenkeä
parhaimmillaan. Kaveria ei jätetä, asia oli yksiselitteinen.

Tämä on tarina auttamishalusta, mutta myös sosiaalisen median kuin yhtä lailla viestinnän voimasta. Jos liian usein pahassa, niin myös esimerkillisen hyvässä. Kolme päivää, ja kaveria oli autettu, kukin oman kantokykynsä mukaan. Jokainen osallistuja liekeissä arkipäivän hyvää tekemässä.

Hyvän tekemisessä viestintä oli vain työkalu, mutta viesti ja sen sanoma oli tärkeässä roolissa. Taannoisen mediassa olleen kirjoituksen mukaan suomalainen osallistuu talkoisiin jos pyydetään oikealla tavalla. Ja jos asia on tarpeeksi koskettava ja läheinen. Tässä tarinassa oli.

Mitä halusin sanoa? Tärkeä asia, oli se henkilökohtainen, yleinen tai yhteisöllinen, tarvitsee tuekseen henkeä sekä viestintää - sillä oikealla tavalla.

Opiskelupäivän Åbergin piirakka ja sen päivittäminen tähän päivään tuli mieleen tämän tarinan myötä, henkilökohtaisesti ja konkreettisesti. Perusasiat pysyvät, vain uusilla menetelmillä.

Jatketaan samaan malliin.