Stooripuu, haamupuu, poltettu puu

Tarinallistaminen, menetelmä kertoa yrityksen tarina. Asiastaan innostunut luennoitsija loihtii kertomuksia, kuinka tarinat kertovat yrityksen ydinviestin. Tarinallistamisen stooripuu ei ensimmäisen tutustumisen jälkeen vielä jäänyt mieleeni elämään ja innoittamaan; sen juuret jäivät piiloon mullan alle, puun runko oli vielä liian hento ja tuulen tuivertama, etten saanut siitä kunnon otetta, oksatkin olivat niin korkealla, etten niihin ylettynyt kurottamaan.

Tarinat kyllä kiehtovat minua, mutta tarinallistaminen ei aukene. Päässäni pyörivät kaikki muut mahdolliset puut ja metsät, muttei stooripuu ja sen tarjoamat mahdollisuudet.

Tarinoita on aina kerrottu ja usein tarinankerronnan paikkana on ollut leirinuotio. Nuotion leiskuntaa tuijotellessa, posket rupeavat kuumottamaan ja tarinat nousevat sielun sopukoista pintaan ja saavat elämän.  Mutta mistä tarinat saavat alkunsa, mistä löytyvät ne elinvoimaiset juuret, joista tarina saa voimansa. Tarina, joka jää mieleen tarvitsee syvälle ulottuvat pääjuuret ja niiden tueksi pieniä hiussuonia, joilla tarinaan saa lisäväriä ja sävyjä, erilaisia näkökulmia.

Mielikuvitukseni lentää toisten puiden luo, jotka ovat jättäneet minuun lähtemättömän vaikutuksen. Niitä puita on monia; lapsuuden leikkipaikkojen metsien puut, kotipihan suuret kuuset ja männyt, sateen jälkeen tuoreena tuoksuvat lehtipuumetsät.

Twin Ghost Gum Australian Pohjoisterritoriossa on puu, joka on erityisesti jäänyt mieleeni.

Taiteilija Albert Namatjira on maalannut taulun kahdesta kansallispuiston eukalyptuksesta. Puut ovat osa aboriginaalien uniajan tarinoita ja puiden kasvupaikka oli alueen aboriginaalien tapaamispaikka. Puut kasvoivat rinnakkain ja tietystä suunnasta katsottuna ne näyttivät yhdeltä puulta, vasta aivan läheltä ja toisesta suunnasta ne erottuivat kahdeksi eri puuksi. Puiden kasvuympäristö oli itsessään jo tarunhohtoinen ja puiden luo pääseminen oli monelle elämys, jonka kokee vain kerran elämässä. Näiden puiden tarina oli niin ainutlaatuinen, että turisteja tuli ympäri maailman ikuistamaan puut kamerallaan.

Vuonna 2013 todennäköisesti tuhopolttajat sytyttivät puut tuleen ja tuhosivat ne täysin. Ikiaikainen aboriginaalien tapaamispaikka tuhottiin. Paikalle on suunniteltu istutettavan uudet puut. Ne aidot ja alkuperäiset ovat kuitenkin menetetty. Mitä tapahtuu puiden tarinalle, kuihtuuko sekin pois vai onko se kuitenkin niin vahva ja voimaa antava, että jää eloon kerrottavaksi yhä uudelleen ja uudelleen?

Paloikohan stooripuu mieleni leirinuotiossa jo ennen kuin se alkoi edes kasvaa? Ehkä sen juuret jäivät eloon hiilloksen alle, elpyäkseen kasvuun usean sateen jälkeen ja tuhka antaa alun uudelle puulle, uudelle tarinalle, jopa tarinallistamiselle.

Twin Ghost Gums, kuvat vuodelta 1987

Tarpeeseen (b 2)

Jalkapohjissa tuntuu. Kuin suonta vetäisi. Tiedän, että sitä kestää vain hetken, ensimmäisen laskun ajan.  Metallinen portti piippaa, se lukee taskussa olevan korttini. Liun eteenpäin, toiselle portille, joka aukeaa ja päästää minut liukumaan taikamatolle. Taikamatto kuljettaa pari metriä eteenpäin. Tunnen kevyen tölväisyn polvitaipeissani ja istun tuolihissiin. Sukset nousevat ilmaan, kuomu laskeutuu. Hissi on epätasapainossa, mutta kukaan ei huomaa sitä, sillä edessä aukeaa luminen rinne ja punertavan sävyinen taivas. Vimaa ei tunnu, vaikka nousemme yhä korkeammalle. Kuomu suojaa meitä. Mutta se avautuu pian. Sukset maahan ja liuku pois tuolista, ennen kuin se kääntyy ja jatkaa matkaa alas rinnettä.

Huipulla tuulee.  Aurinko kurkistaa oranssiksi värjäämänsä taivaanrannan takaa. Klak klak klak klak, viereinen ankkurihissi sanoo. Sukset luistavat, lumi on pehmeää.  Vaaroja, tykkylumisia puita, joka puolella. Hiljaisuus. Vain suksien ääni lumella. Rinne on pitkä. Se jatkuu ja jatkuu. Tuuli jäi taakse, mutta tunnen viileän ilmavirtauksen kasvoillani.  

Painan nappia. Juoma valuu kuppiin. Ruskeaa, suklaista, höyryävää. Nostan kupin huulilleni ja suljen silmäni.