Pågenin salainen toive

Liian usein sorrun ajattelemaan, että arkiaskareet ja työpaikan rutiinit eivät ole tarinoiden aiheita. Kiinnostavaan tarinaan tarvitaan jännitystä, toimintaa, hienoja autoja ja outoja vempaimia. Luovuutta pursuavan kirjoituspäivän aikana muistin, että tarinan ei tarvitse olla viimeisin Bond-seikkailu ollakseen kertomisen arvoinen. Tavallinen arki on täynnä tarinoita. Sen saimme huomata päivän aikana monet kerrat.

Miksei myös työpaikan asiatekstejä ja tiedotteita voisi pukea kiinnostaviksi tarinankerronnan voimin? Kiireen keskellä on helppo tyytyä keskinkertaiseen. Tyytyminen ja rutinoituminen ovat viestijän pahimpia vihollisia. Viesti joka ei kiinnosta itseäsi, tuskin kiinnostaa ketään muutakaan?

Viestinnän ensimmäisestä vokista aion ottaa talteen niin paljon aineksia kuin mahdollista ja maustaa niillä työpäiviä kiireenkin keskellä. Uskon, että seuraavien jaksojen aikana löytyvät ne salaiset ainesosat, joilla taltutetaan viestinnän pahimmat viholliset.

Sitä ennen halusin kirjoittaa teille tarinan aiheesta, josta en uskonut sellaista kirjoittavani. Tarinan, jonka inspiraatio löytyi keskellä arkisinta arkea - supermarketin leipäosastolla. Tarinan limppusiivusta, joka halusi olla näkkileipä.

Tiedättekö miltä tuntuu olla samanlainen kuin kaikki muut? Leivottu samalla reseptillä ja niputettu samankokoisten siivujen kanssa  muoviseen pussiin? Vierustoverit, joiden kanssa vietät päiväsi ovat tyhmiä kuin markan paahtoleivät, mutta olet heidän kanssaan silti kunnes parasta-ennen-päivä teidät erottaa. Pussin ainoa mukava tyyppi on kantapala pussin toisella puolella. Hänen kohtalonsa kaikki siivut tietävät, mutta kukaan ei sano sitä ääneen. Kukaan ei haluaisi kovettua pussiin yksin kun kaikki muut ovat jo lähteneet.

Olisi helpompaa ajatella kuin muutkin pussissa. Olla samaa mieltä kun kysytään tuleeko ensin juusto vai kinkku. Toivoa vain salaa, ettei joudu aamiaspöydälle paahtimen kautta. Tuskin osaatte kuvitella millainen haloo syntyisi, jos kertoisin vierustovereille haluavani pois tunkkaisesta leipälaatikosta. Haluaisin hypätä leikkuulaudan yli ja tervehtiä kuivakaapin näkkäreitä, joilla vaikuttaa aina olevan hauskempaa. Eikä heitä koskaan paahdeta.

Olen kerännyt rohkeutta sanoa toiveeni ääneen. Mutta koskaan ei tunnu olevan oikea hetki. Eiliseen tapaan lupaan tehdä sen huomenna. Huomenna loikkaan leikkuulaudan yli perääni katsomatta.

Totisesti. Ei ole helppoa olla limppu, kun tuntee olevansa näkkileipä.