Aloittamisen tuska. Rönsyily? Vai tiivistäminen? Miten saada väriä tekstiin olematta kuitenkaan kuin harlekiiniromaanien laatija (pahoitteluni heille). Perinteisiä dilemmoja, joita jokainen kirjoittaja joskus kohtaa. Ja joita vastaan saimme melkoisen arsenaalin työkaluja kahden tehokkaan ja inspiroivan koulutuspäivän aikana. Olin miltei taivaissa.
Harjoittelimme tarinan kirjoittamista, sen esiin loihtimista, kun keskiössä on yksi tarina, ei moni tai lukuisat. Syvennyimme tuntemamme ihmisen kuvaukseen, kuten esimerkissäni entisestä työkaveristani Päivistä. Hän on työpaikan kävelevä kirjasto, muistipankki ja sielu. Kuppi tai kaksi Earl grey -teetä pitää hänet käynnissä ja kirjanpidon ojossa. Sitä mitä hän ei tiedä, ei tarvitse tietääkään. Maalasimme esiin värin ja runoilimme siitä. Tunnelma luokassa oli luova ja vapautunut, iltapäivän auringon hehku nosti lähes punan poskille. Vai olivatko ne sanat, joita käyttelimme lähes estoitta. Todellista vaihtelua toimistotyössä kirjoittamiselle.
Tartuimme yksityiskohtiin, kuvailimme ihmistä, jotain piirrettä, joka herätti huomiomme. Jäin tuijottamaan hänen vaaleanharmaita silmiään, joita kehystivät paakkuuntuneesti ja hieman hämähäkkimäisesti meikatut silmäripset. Kunpa muistaisinkin pysähtyä yksityiskohtaan, sillä juuri yksityiskohdat kiinnostavat. Luotimme myös lukijan oivalluskykyyn ja medialukutaitoon: kirjoitimme kukin vastineen erääseen tunteita herättäneeseen mainokseen. Pengoimme antaumuksella esiin sanavarastostamme adjektiiveja, verbejä, sanontoja ja metaforia. Kirjoitimme ja ennen kaikkea kannustimme yhdessä, toinen toisiamme. Meillä on käsissämme hieno ryhmä ja upeat valmennuskuukaudet. Olen edelleenkin hyvin innostunut. Kielestä ja kirjoittamisesta.
Nyt harmittaa, etten päässyt olemaan mukana tuossa päivässä! Tuntui olevan tuottelias päivä ja ryhmähenki loistava! Toisin sanottuna, kun on avoin, luottavainen ja kannustava ilmapiiri, pystyy löytämään itsestään uusia ulottuvuuksia ja taitoja. :)
VastaaPoista