On joulukuinen iltapäivä, vaikka ikkunasta aukeava maisema väittää muuta. Takana on pitkä aamupäivä lukujen maailmoissa. Taloutta ja tarinankerrontaa, kaksi ääripäätä vaikka sanat hienosti yhteen sointuvatkin. Odotan iltapäivän osuutta innolla. Tarinat ovat aina olleet minulle Se juttu. Toisen luokan todistuksessani lukee opettajan kuulakärkikynällä kirjoittama tunnustus: taitava tarinankertoja. Tavuviivojen sävyttämiä 17 vuoden takaisia kirjoituksia lukiessani mietin, mitähän opettajan mielessä on liikkunut?
Mutta tarkemmin ajatellen, voidaanko suoralta kädeltä sanoa, että jokin tarina on hyvä tai huono? On vain tarinoita ja tarinoiden vastaanottajia. Jos tarina ei herätä tunteita, se ei ole huono. Se on ehkä kerrottu väärässä paikassa.
Lisäksi omassa mielessä omat tarinat ovat aina huonoja tai ainakin huonompia kuin toisten.
Sama koskee yrityksiä. Mahtavien ja monivaiheisten menestys- ja kasvutarinoiden joukossa oma tarina tuntuu liian tavalliselta. Niin tavalliselta, ettei se ketään kiinnosta. Mutta kuten saimme Annelta kuulla, mikään tarina ei ole niin tylsä, että se kannattaisi jättää kertomatta. On vain löydettävä oikeat timantit tarinapuun juuriksi. Ja kun tarina alkaa kasvaa korkeammalle, kerro se oikealla tavalla oikeille ihmisille.
Joulukuisen tarinapäivän anti oli sitä mitä kaipasin. Että joku raaputtaisi esiin sen 8-vuotiaan tarinankertojan. Seuraavien työviikkojen aikana sain huomata, että ei ole ollenkaan mahdottomuus lisätä ripaus tarinallisuutta henkilöstöjärjestelmän lanseeraukseen tai työhyvinvointikyselyn kiitos -kirjeisiin.
Kiitos innostavasta päivästä.
Pysähdyin itsekin miettimään tuota, mitä kirjoitit: "Jos tarina ei herätä tunteita, se ei ole huono." Hienosti kiteytetty ja myös rohkaisevaa. :)
VastaaPoista