Tarpeeseen (b 2)

Jalkapohjissa tuntuu. Kuin suonta vetäisi. Tiedän, että sitä kestää vain hetken, ensimmäisen laskun ajan.  Metallinen portti piippaa, se lukee taskussa olevan korttini. Liun eteenpäin, toiselle portille, joka aukeaa ja päästää minut liukumaan taikamatolle. Taikamatto kuljettaa pari metriä eteenpäin. Tunnen kevyen tölväisyn polvitaipeissani ja istun tuolihissiin. Sukset nousevat ilmaan, kuomu laskeutuu. Hissi on epätasapainossa, mutta kukaan ei huomaa sitä, sillä edessä aukeaa luminen rinne ja punertavan sävyinen taivas. Vimaa ei tunnu, vaikka nousemme yhä korkeammalle. Kuomu suojaa meitä. Mutta se avautuu pian. Sukset maahan ja liuku pois tuolista, ennen kuin se kääntyy ja jatkaa matkaa alas rinnettä.

Huipulla tuulee.  Aurinko kurkistaa oranssiksi värjäämänsä taivaanrannan takaa. Klak klak klak klak, viereinen ankkurihissi sanoo. Sukset luistavat, lumi on pehmeää.  Vaaroja, tykkylumisia puita, joka puolella. Hiljaisuus. Vain suksien ääni lumella. Rinne on pitkä. Se jatkuu ja jatkuu. Tuuli jäi taakse, mutta tunnen viileän ilmavirtauksen kasvoillani.  

Painan nappia. Juoma valuu kuppiin. Ruskeaa, suklaista, höyryävää. Nostan kupin huulilleni ja suljen silmäni.